Espanja on suomalaisten rakastama lomakohde

22.04.2020

Espanja on ollut yksi yhtiön tärkeimmistä matkakohteista. Vuosittain noin 3,6 miljoonaa ihmistä matkustaa Espanjaan Thomas Cookin lennoilla, selviää espanjalaisen, lentokenttiä operoivan Aena-yhtiön tiedoista.

Silti Chacón ei näe tilannetta kovin huolestuttavana. Hän sanoo, että ihmiset järjestävät yhä enemmän matkansa itse, eivätkä enää käytä matkatoimistojen palveluita yhtä paljon kuin ennen.

Chacón arvelee, että joissain maissa matkatoimistoilla on yhä vankempi jalansija.

- Ihmiset tietävät, että Espanja on turvallinen matkakohde.

Turismi on Espanjassa merkittävä elinkeino. Viime vuonna maa saavutti ennätyslukeman turismissa. Matkailijoita vieraili maassa vuoden aikana 82,6 miljoonaa. Luvut ovat peräisin Espanjan hallitukselta.

Espanja on suomalaisten rakastama kohde. Aurinkorannikolla arvioidaan asuvan talvisesongin aikaan jopa 20 000-30 000 suomalaista. Tarkkaa määrää on mahdotonta arvioida, koska vain osa suomalaisista asuu Espanjassa pysyvästi.

Fuengirolassa sijaitsee yksi Euroopan suurimmista suomalaisyhteisöistä kotimaan ulkopuolella.

- Ennen suurin osa Fuengirolaan tulevista ihmisistä oli eläkeläisiä. Enää niin ei ole, Chacón sanoo.

Fuengirolassa on jo runsaasti palveluita suomalaisille, muun muassa suomalainen koulu.

- Trendi on sellainen, että yhä useammat suomalaisyritykset joko avaavat sivukonttorin tai aloittavat toimintansa Fuengirolassa tai ylipäätään Espanjassa.

Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna Espanjaan muutti yli 900 suomalaista. Määrä on vuosi vuodelta kasvanut.

Chacón näkee monta syytä sille, miksi Espanja kiehtoo suomalaisia. Hänen mukaansa moni yritys näkee Espanjassa mahdollisuuksia. Maassa toimii monikansallisia yhtiöitä, jotka ovat hyvä portti muihin maihin. Lisäksi elämäntyyli ja lämmin sää vetävät suomalaisia puoleensa.

Matkailu ei kuitenkaan suuntaudu vain Suomesta Espanjaan, sillä Suomeen tehdään vuodessa 160 000 vierailua Espanjasta. Lukuun on laskettu myös käynnit, joiden aikana matkustaja ei viivy yön yli.

Suurlähettilään mukaan Suomeen ei matkusteta auringon tai halpuuden perässä, vaan näkemään toisenlaista todellisuutta. Suomalainen yhteiskunta sekä sosiaalipalvelut kiinnostavat espanjalaisia.

Varsinainen matkailuvaltti lienee joulupukin kotina tunnettu Lappi, joka Chacónin mukaan kiehtoo monia.

- Moni espanjalainen matkustaa Lappiin näkemään joulupukin. Se houkuttelee turisteja.

Kirj Ida K